BLOGI: HAVAINTOJA MATKAN VARRELTA

Minulla oli vuosia vahva pyrkimys löytää mahdollisimman tehokkaita työtapoja.

En tarkoita vain järkevää suunnittelua tai toimivia rutiineja, vaan ihan aitoa tehokkuuden optimointia. Miten saisin enemmän aikaan, suoremmin, fiksummin ja vähemmällä hukalla. Ajatus oli sinänsä ymmärrettävä. Jos työssä jokin ei toimi, sitä yrittää korjata. Jos aikaa ei tunnu olevan tarpeeksi, sitä yrittää käyttää paremmin.

Mutta vuosien mittaan olen joutunut katsomaan tätä pyrkimystä aika suoraan silmiin. Se johti ...

He eivät ala etsiä uusia työtapoja siksi, että haluaisivat tehdä enemmän, nopeammin tai tehokkaammin.

Usein liike alkaa paljon hiljaisemmasta kohdasta. Siitä, että työpäivien aikana tapahtuu kyllä paljon, mutta jokin olennainen ei silti tunnu asettuvan paikoilleen. Asioita hoidetaan, vastuuta kannetaan ja kalenteri täyttyy, mutta päivän, viikon tai joskus kokonaisen vuodenkin jälkeen mieleen hiipii kysymys, jota ei ehkä heti sano ääneen: onko tämä tapa tehdä työtä enää minun tapani tehdä työtä?...

Viime aikoina minulta on kysytty yhä useammin sama kysymys:

“Teetkö vielä niitä fasilitointihommia?” 

Vastaan yleensä hieman hymyillen:
kyllä ja ei. 

Kyllä – siinä mielessä, että työni on edelleen pitkälti samaa kuin ennenkin: ajattelun kirkastamista ja työn selkeyttämistä. 

Mutta samalla myös ei – koska työn painopiste on muuttunut.

Aiemmin työni tapahtui useimmiten organisaatiotasolla. Fasilitoin strategiatyöpajoja, sparrasin johtoryhmiä ja olin mukana kehittämisprosesseissa, joissa tarka...

Tätä kysymystä kuulen usein. Erityisesti kokeneilta asiantuntijoilta ja esihenkilöiltä, joilla ei ole varsinaisesti mitään “vikana”. 

Osaamista on. Työ on merkityksellistä. Vastuu on ansaittua. Ulkopuolelta katsottuna kokonaisuus näyttää jopa hyvältä.

Silti työ tuntuu raskaalta.

Usein ensimmäinen ajatus on työuupumus. Tai ainakin sen suuntainen huoli. Onko työmäärä liikaa? Onko kalenteri täynnä vääränlaisia asioita? Pitäisikö oppia parempaa ajanhallintaa?

Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä. Mutta...

Miksi kaikkea ei tarvitse ratkaista kerralla

Kun oma työ on pitkään ollut täynnä ja sirpaleista, kehittäminen mielletään helposti isoksi urakaksi. Ajatellaan, että jos tähän ryhdytään, kaikki pitää miettiä uudelleen. Työtavat, kalenteri, vastuut, ehkä koko tapa olla esihenkilönä tai asiantuntijana.

Ei ihme, että ajatus tuntuu raskaalta.

Moni lykkää kehittämistä juuri siksi, että se näyttäytyy suurena muutoksena. Asiana, joka vaatisi enemmän aikaa, energiaa ja selkeyttä kuin mitä arjessa tällä...

Tarve kehittää omaa työtä syntyy yleensä oikeassa kohdassa. Työ ei enää tunnu kantavalta, tekeminen sirpaloituu ja mielessä käy ajatus, että näin ei voi jatkua loputtomiin. Samalla syntyy halu tehdä jotakin toisin, selkeyttää suuntaa tai pysähtyä katsomaan kokonaisuutta uudella tavalla.

Silti juuri tässä vaiheessa kehittäminen tuntuu raskaalta. Kirjat jäävät kesken, hyvät ideat tuntuvat oikeilta mutta etäisiltä, ja ajatus uuden aloittamisesta väsyttää jo etukäteen. 

Vaikka halua olisi, liike e...

Miten tähän yleensä päädytään

Usein esihenkilön työ ei katoa yhdessä yössä. Se liukuu vähitellen taka-alalle, huomaamatta ja ilman selkeää hetkeä, jolloin voisi sanoa: nyt tämä muuttui.

Aluksi kyse on pienistä asioista. Yhdestä palaverista lisää, yhdestä nopeasta kysymyksestä, yhdestä asiasta, joka “pitää vain hoitaa alta pois”. Oma työ siirtyy myöhempään ajankohtaan, sitten iltapäivään, lopulta iltaan. Ja jossain vaiheessa siihen, kuuluiseen sitten kun on aikaa -lokeroon.

Päivät täyttyvät, v...

Viime viikkoina olen saanut joukon odottamattomia oivalluksia, kun olen kääntänyt kirjani Oman työsi kulkija englanniksi tekoälyn avulla. 

Kuvittelin aluksi, että kyse olisi lähinnä teknisestä prosessista – sanojen siirtämisestä kielestä toiseen, lause ja asiakokonaisuus kerrallaan. Olenhan aiemmin toiminut asiatekstien kääntäjänä monta vuotta ja viettänyt vuosia kirjan sisältöjen äärellä.

Mutta käännöstyön edetessä tapahtui jotakin yllättävää. 

Huomasin ymmärtäväni omaa tekstiäni uudella tav...

Kun kirjoitin Oman työsi kulkija -kirjaa, huomasin palaavani yhä uudelleen samoihin teemoihin. Ne eivät ole nopeita vinkkejä. Ne ovat näkökulmia, jotka hiljalleen muuttavat tapaa tehdä työtä.

Nuorena kuuntelin peiton alla Radio Luxin lähetyksiä ja Top 20 listoja. Nostalgian hengessä kokosin kirjan Top 20 listan. Ne eivät ole pop-musiikkia vaan ajatuksia, jotka haastavat kiireen ja tutut kehityspuheet. 

1. Oma elementti vs. vaatimus poistua mukavuusalueelta

Kasvu ei ala epämukavuudesta. Se alk...

Olen saanut viime päivinä ensimmäisiä viestejä ihmisiltä, jotka ovat tarttuneet Oman työsi kulkija -kirjaan.
Niissä ei vielä puhuta suurista muutoksista. Puhutaan pienistä, mutta merkittävistä havainnoista. Siitä, että jokin liikahti. Että jokin tuntui tutulta. Että jokin osui.

Se on juuri se vaihe, jossa tämä kirja lähtee elämään.

Siksi haluan nyt sanoa ääneen myös tämän, ehkä hieman yllättävän asian:

Tämä kirja ei ole kaikille. 

Ei siksi, että se olisi vaikea.
Ei siksi, että se olisi jotenki...