Miksi työ tuntuu raskaalta, vaikka kaikki on periaatteessa kunnossa?

Tätä kysymystä kuulen usein, erityisesti kokeneilta asiantuntijoilta ja esihenkilöiltä, joilla ei ole varsinaisesti mitään ”vikana”. Osaamista on, työ on merkityksellistä ja vastuu ansaittua. Ulkopuolelta katsottuna kokonaisuus näyttää jopa hyvältä.

Silti työ tuntuu raskaalta.

Ensimmäinen ajatus liittyy helposti työuupumukseen tai ainakin sen mahdollisuuteen. Onko työmäärä liian suuri? Onko kalenteri täynnä vääränlaisia asioita? Pitäisikö oppia parempaa ajanhallintaa?

Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, mutta ne eivät aina osu ytimeen. Vuosien varrella olen huomannut, ettei työ muutu raskaaksi vain määrän vuoksi. Joskus ongelma on siinä, että tapa tehdä työtä ei enää vastaa sitä tilannetta, jossa ihminen nyt on.

Kun esihenkilötyö kuormittaa

Esihenkilötyö kuormittaa nykyään monella tavalla. Odotuksia on paljon, suunnat vaihtuvat, ihmiset tarvitsevat tukea ja samaan aikaan pitäisi pitää kiinni tavoitteista. Kuormitusta eivät kuitenkaan synnytä vain tehtävien määrä ja ulkoiset vaatimukset.

Mukana kulkee usein myös hiljaisia oletuksia: minun kuuluu jaksaa tämä, minun kuuluu olla tavoitettavissa, minun kuuluu hallita kokonaisuus.

Tällaiset oletukset eivät ole syntyneet tyhjästä. Ne rakentuvat kokemuksesta, työkulttuurista ja vastuuntunnosta, ja usein ne ovat myös olleet hyödyllisiä ja kantaneet pitkälle. Jossakin vaiheessa sama toimintatapa voi kuitenkin alkaa painaa. Työ on edelleen tärkeää ja ihminen edelleen osaava, mutta se tapa, jolla vastuuta on totuttu kantamaan, ei ehkä enää sovi nykyiseen tilanteeseen.

Kokeneen asiantuntijan kuormitus voi olla vielä hienovaraisempaa

Kokeneelle asiantuntijalle on vuosien mittaan kertynyt paljon osaamista. Hän näkee nopeasti, missä ongelma on, häneltä kysytään neuvoa ja hänet vedetään mukaan hankkeisiin juuri siksi, että tiedetään hänen saavan asioita eteenpäin.

Siinä on paljon hyvää, mutta vähitellen työ voi sirpaloitua. Päivät täyttyvät, mutta jonkin olennaisen eteneminen alkaa hämärtyä. Kyse ei välttämättä ole työuupumuksesta. Pikemminkin voi syntyä tunne siitä, että käyttää paljon osaamistaan ja energiaansa mutta ei enää oikein tiedä, mihin kaikki tämä lopulta vaikuttaa.

Tässä vaiheessa moni alkaa etsiä keinoja työkuorman keventämiseen. Ajanhallinta ja priorisointi voivat auttaa, mutta aina ne eivät ratkaise varsinaista ongelmaa. Jos oma tapa tehdä työtä on rakentunut ympäriltä tulevien pyyntöjen, vanhojen tottumusten ja itselle asetettujen vaatimusten varaan, pelkkä kalenterin järjestäminen ei vielä muuta kovin paljon.

Työtapojen takana on käsityksiä, joita emme aina huomaa

Toimimme edelleen sellaisten työntekoa koskevien käsitysten varassa, jotka ovat joskus olleet hyödyllisiä. Saatamme esimerkiksi ajatella, että kasvu tapahtuu aina mukavuusalueen ulkopuolella, kiire kertoo työn tärkeydestä tai kokemus tarkoittaa sitä, että pitäisi pystyä kantamaan yhä enemmän.

Tällaiset ajatukset eivät ole yksiselitteisesti oikeita tai vääriä. Ongelmia syntyy , kun niitä ei enää huomata tarkastella vaan niistä tulee huomaamatta työnteon vakioasetuksia.

Siksi työn raskautta kannattaa joskus lähestyä toisesta suunnasta. Kysymys ei ole ainoastaan siitä, mitä teet, vaan myös siitä, millaisten käsitysten varassa teet työtäsi. Jos esimerkiksi ajattelet hyvän esihenkilön olevan aina tavoitettavissa, rakennat työpäiväsi eri tavalla kuin ihminen, joka pitää tärkeänä myös omaa keskittymisrauhaansa. Jos taas ajattelet, että osaavan asiantuntijan kuuluu ottaa vaikeat asiat hoitaakseen, huomaat pian olevasi mukana liian monessa asiassa.

Pieni muutos oikeassa kohdassa

Oman työn kehittäminen ei useinkaan vaadi suurta elämänratkaisua. Joskus pieni muutos oikeassa kohdassa vaikuttaa paljon.

Kannattaa esimerkiksi pysähtyä miettimään, mikä tässä työssä todella kuuluu minun vastuulleni, missä olen parhaimmillani ja mitkä nykyisistä työtavoistani edelleen palvelevat sekä minua että sitä työtä, jota olen tekemässä. Samalla voi huomata, että jotakin pitkään itsestään selvänä pidettyä ei tarvitsekaan jatkaa aivan samalla tavalla.

Työ voi silloin keventyä ilman, että sen vaativuus tai merkitys vähenee. Kyse ei välttämättä ole siitä, että pitäisi päästä eroon vastuusta, tehdä vähemmän tai vaihtaa kokonaan suuntaa. Joskus riittää, että oma tapa tehdä työtä alkaa jälleen vastata paremmin sitä ihmistä, tehtävää ja tilannetta, jotka ovat olemassa nyt.

Siksi en lähtisi ensimmäiseksi kysymään, miten työstä saisi tehokkaampaa tai miten siihen mahtuisi vielä vähän enemmän. Kiinnostavampaa on tarkastella, mikä työssä oikeastaan tekee siitä raskasta.

Jos vastaus löytyy työn määrästä, siihen kannattaa tietysti puuttua. Mutta jos määrä näyttää ulospäin kohtuulliselta ja työ silti jatkuvasti hiertää, kannattaa katsoa tarkemmin myös omia työtapoja ja niitä ohjaavia käsityksiä.

Joskus juuri siellä on kohta, jossa pieni muutos voi vaikuttaa ratkaisevan paljon.