Kun oma teksti alkoikin puhua toista kieltä – ja ymmärsin sen uudella tavalla

Viime viikkoina olen saanut joukon odottamattomia oivalluksia, kun olen kääntänyt kirjani Oman työsi kulkija englanniksi tekoälyn avulla. 

Kuvittelin aluksi, että kyse olisi lähinnä teknisestä prosessista – sanojen siirtämisestä kielestä toiseen, lause ja asiakokonaisuus kerrallaan. Olenhan aiemmin toiminut asiatekstien kääntäjänä monta vuotta ja viettänyt vuosia kirjan sisältöjen äärellä.

Mutta käännöstyön edetessä tapahtui jotakin yllättävää. 

Huomasin ymmärtäväni omaa tekstiäni uudella tavalla – paikoin jopa syvemmin ja helpommin kuin silloin, kun kirjoitin sen alun perin suomeksi. 

Oli hetkiä, jolloin ajattelin: tämähän on oikeasti hyvä.Ei siksi, että sisältö olisi muuttunut, vaan siksi, että suhteeni siihen oli muuttunut. Ymmärrys ei vain siirtynyt kielestä toiseen – se syveni.

Tämä herätti joukon kysymyksiä.

Miten on mahdollista, että ymmärrän omaa tekstiäni paremmin käännöksen kautta?
Miksi juuri englannin kieli tuntui avaavan ajatteluani eri tavalla?

Onko niin, että suomen kieli kulkee päässäni jonkinlaisen ylimääräisen “prosessorin” kautta? Ehkä siksi, että sen rakenne ja logiikka ovat niin erilaisia kuin äidinkieleni norja? Norja ja englanti ovat kielellisesti melko läheistä sukua. Suomi ei ole. 

Tuntuiko siis siltä, että ajattelu asettui luonnollisempaan uomaan englannin kautta? Ja jos näin on, mitä tämä kertoo kielestä, ajattelusta ja siitä, miten ylipäätään ymmärrämme itseämme?

Ilmiö vaikutti perin oudolta, mutta samalla äärimmäisen kiinnostavalta. Ja mitä enemmän asiaa jäin pohtimaan, sitä vähemmän se alkoi tuntua sattumalta.

Oli pakko sukeltaa Internetin syöväreihin etsimään mahdollisia selityksiä. Ja etsivä löytää. Alkoi hahmottua useita toisiaan täydentäviä selitysmalleja.

1. Vieraan kielen luoma etäisyys kirkastaa ajattelua

Psykologiassa tunnetaan ilmiö, jota kutsutaan Foreign Language Effectiksi. Sen ydinajatus on yksinkertainen mutta voimakas: kun käsittelemme merkityksellisiä asioita vieraalla kielellä, syntyy pieni emotionaalinen etäisyys. Ajattelu kevenee, hidastuu ja jäsentyy.

Vaikka suomi on minulle luonteva työ- ja ajattelukieli, se ei ole äidinkieleni. Englanti puolestaan toimii tässä tilanteessa ikään kuin välikielenä: se ei ole emotionaalisesti yhtä latautunut kuin suomi, mutta rakenteellisesti lähempänä norjaa. 

Tämä yhdistelmä saattaa luoda tilan, jossa merkitys näkyy kirkkaammin. Ikään kuin katsoisi tuttua maisemaa hieman kauempaa – ja huomaisi asioita, joita ei läheltä nähnyt.

2. Suomen kieli todella vaatii erilaista “prosessointia”

Suomen kieli on rakenteeltaan hyvin erilainen kuin norja tai englanti. Se on agglutinoiva (eli merkityksiä rakennetaan liittämällä sanan perusmuotoon useita peräkkäisiä päättteitä), tiheä ja implisiittinen kieli. 

Paljon jätetään sanomatta, oletetaan ymmärrettäväksi. Merkitys syntyy usein rivien välissä, kontekstissa, kokonaisuudessa. (Tästä saisi muuten paljon ilmaisia pointteja liittyen parisuhteisiin skandinaavien ja suomalaisten välillä, mutta säästetään ne toiseen kertaan.)

Englanti sen sijaan pakottaa tekemään asiat näkyviksi. Ajatus täytyy ankkuroida lauseisiin, järjestykseen ja eksplisiittisiin rakenteisiin. Se ei salli samaa leijuvuutta kuin suomi.

Käännöstyön edetessä huomasin, että jouduin jatkuvasti kysymään itseltäni: mitä tässä oikeastaan tarkoitetaan? Ja juuri tuo pakko teki ajattelusta terävämpää. Ei siksi, että suomenkielinen teksti olisi ollut epätarkkaa – vaan siksi, että suomi sallii enemmän.

3. Ajattelin suomeksi, mutta ajatteluni ei ole suomenkielinen

Tämä on ehkä kaikkein kiinnostavin oivallus. Vaikka kirjoitin kirjan suomeksi ja ajattelin sen suomeksi, ajatteluni perusrakenne ei välttämättä ole suomenkielinen. 

Äidinkielen logiikka, rytmi ja tapa rakentaa merkitystä elävät syvemmällä kuin usein tiedostamme.

Kun teksti siirtyi englantiin, ajattelu tuntui palaavan lähemmäs omaa luontaista rakennettaan. Ikään kuin ajatus ja kieli olisivat kohdanneet toisensa uudella tavalla.

4. Kääntäminen on ajattelun tarkastelua, ei vain kirjoittamista

Kirjoittaminen on luomista. Kääntäminen on havainnointia. Kun kääntää omaa tekstiään, ei ole enää täysin kirjoittaja, mutta ei vielä lukijakaan. On jotain siltä väliltä.

Tässä välitilassa ajattelun rakenteet tulevat näkyviksi. Ei vain se, mitä sanotaan, vaan miten ajatus kantaa. Ja joskus juuri tämä paljastaa sisällön syvyyden – tai sen puutteen.

Avoin kysymys

En väitä ymmärtäväni ilmiötä loppuun asti. Päinvastoin: mitä enemmän sitä ajattelen, sitä kiinnostavammaksi se muuttuu. Oletan, että kielten, ajattelun ja tietoisuuden parissa työskentelevillä on paljon vastaukia näihin kysymyksiin:

Mitä kielelle ja ajattelulle tapahtuu, kun vaihdamme kieltä? Voiko vieras kieli joskus tuoda meidät lähemmäs omaa ajatteluamme kuin se kieli, jolla ajattelemme arjessa?

Minulle tämä kokemus oli muistutus siitä, että ymmärrys ei ole staattinen tila. Se elää, liikkuu ja syvenee – joskus yllättävienkin reittien kautta.

Ja ehkä juuri siksi kielen vaihtaminen voi toisinaan avata ovia, joita emme edes tienneet olevan olemassa.

Esimerkiksi oven sen tajuamiseen, että kirja todella lienee hyvä. Monet lukijat ovat yrittäneet sanoa sen minulle, mutta vasta englanninkielisen käännöksen kautta olen itsekin alkanut uskoa siihen.