Oman työsi kulkija – itsensä johtamisen kirja kestävään ja merkitykselliseen työntekoon 

 

Kokeneen yritysvalmentajan 40 vuoden toimivimmat keinot omaan työhösi

 

Miksi työ kuormittaa, vaikka olet hyvä siinä mitä teet?  

Heräät aamulla, ja jo ennen kahvia mieleesi putkahtaa lista asioista, joita pitäisi hoitaa. Päivä täyttyy palavereista, sähköposteista ja tehtävistä, jotka tuntuvat vaativan huomiotasi taukoamatta. Illalla huomaat olevasi väsynyt, vaikka kaikkein tärkein ei tuntunut edenneen. 

Kuulostaako tutulta? 

Et ole yksin.  Moni tekee nykyään enemmän töitä kuin koskaan, mutta kokee silti, että tulokset jäävät laihoiksi. Työstä on tullut loputon maraton, jossa vauhti kiihtyy mutta maali ei tunnu lähestyvän. 

Usein tarjolla olevat neuvot viestivät, että sinun pitäisi vain tehdä asiat paremmin, tehokkaammin tai kurinalaisemmin. Että vika on sinussa.

Entä jos ongelma ei ole sinussa? Entä jos kyse on tavasta, jolla työtä tehdään?

ITSENSÄ JOHTAMINEN ON ENEMMÄN KUIN AJANHALLINTA  

Oman työsi kulkija ei lupaa kymmentä uutta kikkaa, joiden avulla "ehdit enemmän". Se ei lisää tehtäviä eikä vaadi sinua muuttumaan toiseksi ihmiseksi. 

Kirja kutsuu sinut tutkimaan omaa tapaasi tehdä työtä. Se auttaa sinua muotoilemaan työnteon niin, että se on selkeämpää, kevyempää ja kestävämpää – sekä sinulle itsellesi että ympäristöllesi.  

Olen Torfinn Slåen, ja olen kulkenut neljän vuosikymmenen ajan tuhansien esihenkilöiden, asiantuntijoiden ja johtajien rinnalla. Ei parrasvaloissa, vaan arjen keskellä, siellä missä työn todelliset haasteet ja ratkaisut syntyvät. Olen nähnyt, miten työ muuttuu huomaamatta kuluttavaksi suorittamiseksi – ja miten pienetkin oivallukset voivat palauttaa selkeyden, voiman ja ilon.

Tämä kirja on henkilökohtainen valmennusmatkasi.  Saat minut rinnallesi oppaaksi, joka ohjaa sinut ratkaisevien kysymysten äärelle pitkän kokemuksen pohjalta. Ei teorioita teorian vuoksi, vaan käytännöllisiä näkökulmia ja työkaluja, joita voit soveltaa omaan työhösi heti.

KYSYMYKSIÄ, JOTKA SAATTAVAT PITÄÄ SINUA HEREILLÄ ÖISIN?  

Joskus mieli ei rauhoitu, vaikka keho olisi jo valmis lepoon. Ajatukset palaavat samoihin kysymyksiin:

Onko suuntani oikea? Teenko asioita, joilla on oikeasti merkitystä, vai täytänkö vain kalenteria?

Onko tekemistä liikaa suhteessa aikaan ja voimiin? Miten tästä kaikesta voisi selvitä ilman jatkuvaa kiireen tunnetta?

Mihin työ on viemässä elämääni kokonaisuutena? Jääkö tilaa muulle kuin työlle – ja pitäisikö jäädä?

Riittävätkö voimani pitkällä aikavälillä? Entä jos uupumisen merkit ovat jo näkyvissä?

Moni on kokeillut erilaisia ajanhallintavinkkejä, sovelluksia ja listoja. Hetken ne voivat auttaa, mutta harva niistä juurtuu pysyväksi osaksi arkea. Tämä kirja lähestyy kysymystä toisesta suunnasta.

SEITSEMÄN OSA-ALUETTA KOHTI SELKEYTTÄ JA KESTÄVYYTTÄ  

Kirja etenee seitsemän toisiinsa liittyvän teeman kautta. Jokainen niistä avaa oman näkökulmansa työn tekemiseen ja itsensä johtamiseen.

Voit tarttua teemoihin omaan tahtiisi ja siinä järjestyksessä, joka tuntuu sinulle ajankohtaiselta.

Matka alkaa oman elementin tunnistamisesta – siitä kohdasta, jossa työ ei pelkästään kuluta energiaa, vaan myös palauttaa sitä. Tämä toimii perustana kaikelle muulle.

Keskeisessä roolissa ovat myös ratkaisevat rutiinit. Apollon hetki, säännöllinen pysähdys itsesi kanssa, auttaa pitämään suunnan kirkkaana ja työn näkyvänä arjen keskellä.

Kirjassa käsitellään vapauttavia valintoja, omien arvojen ja pitkäjänteisen suunnan kirkastamista sekä uskomuksia, jotka huomaamatta ohjaavat toimintaamme.

Lisäksi tarkastellaan kasvua tavalla, joka ei perustu uuvuttavaan ponnisteluun, vaan hallittuun ja kestävään kehittymiseen.

Yhdessä nämä teemat muodostavat kokonaisuuden, jota voit käyttää kuin käsikirjaa oman työsi muotoiluun.

MITEN KIRJA TUKEE JAKSAMISTA JA KESTÄVÄÄ TYÖNTEKOA  

Kirjan myötä moni huomaa, että työn hallinnan tunne vahvistuu. Säännölliset pysähdykset tekevät etenemisen näkyväksi ja keventävät arjen kuormitusta.

Valinnat selkeytyvät. Kun tiedät, mikä on olennaista, on helpompi sanoa kyllä sille, mikä vie eteenpäin, ja ei sille, mikä vie vain aikaa ja voimia.

Tuloksia alkaa syntyä ilman jatkuvaa kiirettä. Työ rakentuu rutiinien ja ajattelun varaan, jotka tukevat sekä vaikuttavuutta että jaksamista.

Samalla suhde työhön muuttuu. Työ ei enää ohjaa sinua, vaan sinä ohjaat työtäsi.

KENELLE OMAN TYÖSI KULKIJA SOPII
– ASIANTUNTIJOILLE, ESIHENKILÖILLE JA JOHTAJILLE 

Kirja on tarkoitettu ihmisille, joiden työ on vaativaa, vastuullista ja monikerroksista. Erityisesti niille, jotka haluavat tehdä työtä viisaammin – ei lisäämällä ponnisteluja, vaan muotoilemalla työn tekemisen tapaa uudelleen.

Esihenkilöille ja johtajille kirja tarjoaa tukea itsensä johtamiseen arjessa, jossa odotuksia, keskeytyksiä ja ristipaineita riittää. Kun oma työ selkeytyy, on helpompi olla myös tiimille kestävä esimerkki.

Asiantuntijoille ja organisaatioiden avainhenkilöille kirja auttaa kirkastamaan, mihin oma aika ja energia kannattaa suunnata. Se tukee priorisointia ja vaikuttavaa tekemistä ilman jatkuvaa kiireen tunnetta.

HR-ammattilaisille kirja tarjoaa ajattelua ja välineitä, joita voi hyödyntää sekä omassa työssä että henkilöstön tukemisessa. Se sopii myös kehittämisen ja valmennusten pohjamateriaaliksi.

Valmentajille, coacheille ja työnohjaajille kirja toimii hiljaisena kanssavalmentajana. Se tuo uusia kysymyksiä, rakenteita ja näkökulmia asiakkaiden kanssa työskentelyyn.

Yrittäjille ja itsenäisille ammattilaisille, myös luovilla aloilla, kirja tukee rajojen rakentamista, suunnan kirkastamista ja kestävän rytmin löytämistä silloin, kun vastuu työstä ja ajankäytöstä on pitkälti omilla harteilla.

Nuoremmille ammattilaisille kirja voi toimia mahdollisuutena rakentaa alusta asti sellaisia työtapoja, jotka kestävät vuosikymmeniä. Työuran keskivaiheilla oleville se auttaa pysähtymään ja tarkistamaan suuntaa. Työuran loppupuolella se voi tukea viimeisten työvuosien muotoilua tavalla, joka kantaa myös seuraaviin elämänvaiheisiin.

Yhteistä kaikille lukijoille on halu tehdä työtä, joka on selkeää, merkityksellistä ja kestävää – ilman jatkuvaa suorittamisen tunnetta ja itsensä ylittämistä.

ajankäytön hallinnan ja itsensä johtamisen asiantuntija Torfinn Slåen

MIKSI JUURI MINUN VALMENNUSMATKALLE?  

Yli 40 vuotta yritysvalmentajana. Tuhansia valmennettuja. Sadat organisaatiot. Olen nähnyt läheltä, miten pienetkin oivallukset ja uudet rutiinit voivat vapauttaa suunnattomasti voimaa ja iloa takaisin työhön. 

Tämä kirja on tiivistys niistä opeista.  Se ei ole teoreettinen viitekehys, vaan käytännönläheinen matkakumppani. Kirja kysyy sinulta oikeita kysymyksiä, antaa sinulle konkreettisia työkaluja ja rohkaisee tekemään pieniä muutoksia, jotka kääntävät suunnan. 

En saarnaa. En tuomitse. Kutsun sinut tutkimaan omaa tapaasi tehdä työtä ja löytämään sen, mikä todella toimii juuri sinulle. 

KIRJA ITSENSÄ JOHTAMISEEN – EI KERTAKÄYTTÖINEN LUKUKOKEMUS

Oman työsi kulkija ei ole tarkoitettu luettavaksi ja unohdettavaksi. Voit edetä sen kanssa rauhassa, palata yksittäisiin harjoituksiin ja antaa oivallusten vaikuttaa.

Kirja toimii myös hybridiratkaisuna. Saat käyttöösi verkkosivuston, josta voit ladata kaikki työpohjat ja harjoitukset tulostettavina. Apollon hetken suunnittelupohjat, oman elementin kartoitukset ja sydämen strategian työkalut ovat käytettävissäsi aina, kun niitä tarvitset.

Moni palaa kirjan äärelle yhä uudelleen ja huomaa löytävänsä siitä uusia merkityksiä eri tilanteissa.

HALUATKO TUTUSTUA KIRJAAN ENSIN?

Ymmärrän, että uuden kirjan hankkiminen on usein ajallinen päätös. Siksi tarjoan sinulle mahdollisuuden tutustua kirjaan etukäteen.

Voit ladata 12 sivun näyteotteen ja saada tuntuman kirjan sävyyn, ajatteluun ja lähestymistapaan ennen päätöstä.

Lataa näytesivut

KIRJAN TILAUS

Oman työsi kulkija on kehittämisen työväline, ei pelkkä kirja. Se kokoaa yhteen yli 40 vuoden kokemuksen itsensä johtamisesta, työn muotoilusta ja kestävien työtapojen rakentamisesta vaativissa asiantuntija- ja johtamistehtävissä.

Kirja sisältää malleja, kysymyksiä ja rakenteita, joita voidaan hyödyntää esihenkilöiden ja asiantuntijoiden valmennuksessa, coachauksessa ja mentoroinnissa.

Kirjan hinnoittelu heijastaa sen käyttöä pitkäikäisenä käsikirjana, ei kertakäyttöisenä lukukokemuksena.

Kun tilaat kirjan alla olevalla lomakkeella nyt, se lähtee matkaan saman tien ja saapuu postilaatikkoosi niin nopeasti kuin Kusti polkee.

Hinta: 65 €
Postituskulut: 8,50 €
Lasku toimitetaan kirjan mukana.

Organisaatiotilaukset

Mikäli haluat tilata Oman työsi kulkija -kirjaa useamman kappaleen organisaatiollesi, ole yhteydessä suoraan:

Torfinn Slåen
[email protected]
0400 442 404

TILAUSLOMAKE