Puhutteleva totuus työsi tuloksista: työn määrä ja ajankäyttö eivät ratkaise kaikkea

Tuloksesi eivät riipu ainoastaan siitä, kuinka kovaa tai paljon teet työtä tai miten kurinalaisesti hallitset ajankäyttöäsi. Toimintaamme ohjaavat myös käsityksemme itsestämme: mihin uskomme pystyvämme, mikä tuntuu meille mahdolliselta ja millaisena näemme oman paikkamme suhteessa muihin.

Yksi kiinnostava tapa lähestyä tätä näkymätöntä ohjausta syntyi varsin kummallista tietä.

Yhdysvaltalainen plastiikkakirurgi Maxwell Maltz teki 1950-luvulla havaintoja, joita hän ei osannut selittää pelkästään kirurgian avulla. Osa hänen potilaistaan tuli vastaanotolle hyvin pienten ulkonäköön liittyvien asioiden vuoksi, joita muut tuskin huomasivat mutta jotka olivat heille itselleen valtavan merkityksellisiä. Toiset taas olivat käyneet läpi näkyvänkin muutoksen, mutta eivät tuntuneet itse kokevan muuttuneensa lainkaan. Joskus tapahtui myös päinvastaista: suhteellisen pieni ulkoinen muutos näytti käynnistävän paljon suuremman muutoksen siinä, miten ihminen suhtautui itseensä ja elämäänsä.

Maltzia alkoi kiinnostaa kysymys siitä, mikä oikeastaan muuttui ja mikä ei.

Hän päätyi ajatukseen omakuvasta: sisäisestä käsityksestä siitä, millainen ihminen olen ja mihin pystyn. Hänen mukaansa tämä käsitys vaikuttaa siihen, mitä havaitsemme, miten tulkitsemme tilanteita ja miten uskallamme toimia.

Maltz käytti aikansa tekniikasta tuttua vertausta servomekanismiin, automaattisesti suuntaansa korjaavaan ohjausjärjestelmään. Vertaus on yli kuudenkymmenen vuoden takaa, eikä sitä kannata ottaa ihmismielen kirjaimellisena kuvauksena. Ajatus sen takana on silti kiinnostava: toimimme helposti tavalla, joka on sopusoinnussa sen kanssa, mitä pidämme itsellemme mahdollisena ja ominaisena.

Tästä näkökulmasta ymmärtää myös, miksi pelkkä tahdonvoiman lisääminen ei aina auta. Jos yritän määrätietoisesti toimia tavalla, joka on jatkuvassa ristiriidassa omien syvälle juurtuneiden käsitysteni kanssa, syntyy kitkaa. Voin esimerkiksi tietää olevani pätevä ja silti vältellä tilanteita, joissa pitäisi esiintyä asiantuntijana. Voin haluta ottaa enemmän vastuuta ja samalla ajatella, etten oikeastaan ole sellainen ihminen, joka astuu esiin.

Ongelma ei silloin ole tiedon puutteessa eikä välttämättä edes osaamisessa. Se voi olla siinä, mitä pidän itselleni mahdollisena.

Maltzin keskeinen ajatus oli myös, etteivät nämä käsitykset ole välttämättä pysyviä. Niitä voidaan huomata, kyseenalaistaa ja vähitellen muuttaa. Hän kirjoitti tästä vuonna 1960 ilmestyneessä Psycho-Cybernetics-kirjassaan, josta tuli myöhemmin yksi itsensä kehittämistä käsittelevän kirjallisuuden tunnetuista klassikoista.

Kaksi erilaista sisäistä kuvaa

Maltz havainnollisti ajatustaan puhumalla onnistumista ja epäonnistumista ruokkivista mielikuvista. Hänen kielensä on aikansa kieltä, mutta ilmiö on helposti tunnistettava.

Ajattele kahta tilannetta. Ensimmäisessä lähdet tekemään jotakin ja taustalla on lähes itsestään selvä tunne: kyllä minä tämän osaan. Et käytä kovinkaan paljon energiaa itsesi vakuuttamiseen, vaan huomiosi suuntautuu itse tekemiseen.

Toisessa tilanteessa taustalla pyörii aivan toinen viesti: tuleeko tästä mitään, tuskinpa. Silloin osa energiasta kuluu jo ennen varsinaista tekemistä epäilyyn, varmisteluun ja omien reaktioiden hallintaan.

Todellisuudessa emme tietenkään jakaudu yksinkertaisesti onnistujiin ja epäonnistujiin. Sama ihminen voi olla yhdessä tilanteessa täysin varma itsestään ja toisessa hyvin epävarma. Omakuva ei ole yksi yhtenäinen kuva vaan kokoelma käsityksiä, jotka voivat vaihdella tilanteesta toiseen.

Juuri tämä tekee asiasta kiinnostavan työn kannalta.

Voit olla erittäin kokenut ja osaava, mutta jossakin tilanteessa vanha käsitys itsestäsi voi silti rajoittaa sitä, kuinka paljon osaamisestasi pääsee käyttöön. Vastaavasti voit huomata toimivasi jossakin tehtävässä poikkeuksellisen luontevasti, koska siinä sinun ei tarvitse jatkuvasti kamppailla sen kanssa, oletko oikeanlainen tai riittävän hyvä.

Siksi työsi tuloksia ei kannata tarkastella vain työn määrän, ajankäytön tai tehokkuuden kautta. Niiden takana vaikuttaa myös näkymättömämpi kerros: käsitykset siitä, kuka olet, mihin pystyt, mitä sinun kuuluu tehdä ja millaisia tuloksia pidät itsellesi mahdollisina.

Niitä käsityksiä kannattaa välillä pysähtyä katsomaan. Ei siksi, että jokaisen pitäisi ryhtyä rakentamaan itselleen uutta ja uljaampaa minäkuvaa, vaan siksi, että osa vanhoista käsityksistä voi olla yksinkertaisesti jäänyt jälkeen siitä, mihin nykyään pystyt.