Mitä jos kiire ei olekaan syy, vaan seuraus?

Kiire on yksi yleisimmistä työelämän ongelmista. Se täyttää päivät, imee mehut ja jättää illalla uupuneeksi. Sitä pidetään niin normaalina, että moni ei edes kyseenalaista sitä – se nyt vain kuuluu työelämään. 

Mutta mistä kiire oikeastaan johtuu?

Kun kysytään, miksi joku on kiireinen, vastaus on yleensä: "Koska minulla on liikaa tehtävää." 

Tämä kuulostaa järkevältä. Mutta jos kiire todella johtuisi tehtävien määrästä, eikö silloin sen voisi ratkaista yksinkertaisesti vähentämällä tehtäviä? 

Silti moni huomaa, että vaikka he saavat asioita pois pöydältä, kiire ei vähene – se vain täyttyy uusilla tehtävillä. Miksi?

Koska kiire ei ole itse ongelma. Se on seuraus. 

Kiire ei johdu työn määrästä – vaan siitä, miten työ ohjautuu

Moni ajattelee, että kiireen voi hallita paremmalla ajanhallinnalla tai tehokkaammalla työskentelyllä. Että jos vain olisi paremmat työkalut, selkeämmät tehtävälistat tai enemmän itsekuria, kiire hellittäisi.

Mutta mitä jos kiire ei synnykään siitä, kuinka paljon työtä on – vaan siitä, miten se jakautuu ja ohjautuu? 

Ajatellaanpa kahta työntekijää:

Ensimmäinen aloittaa päivänsä sähköposteilla ja palaa niihin jatkuvasti pitkin päivää. Hän hyppii tehtävästä toiseen ja täyttää tyhjiöt palaveriputkilla ja kiireellisillä pyynnöillä. Päivän päätteeksi hän on uupunut – mutta tunne aikaansaamisesta on heikko.

Toinen aloittaa päivänsä selkeyttämällä, mikä on olennaista. Hän varaa aikaa tärkeille tehtäville ja suojaa keskittymisensä. Kun muut tarvitsevat häntä, hän ei aina vastaa heti, vaan harkiten. Hänelläkin on kiireisiä hetkiä, mutta päivä ei tunnu kaoottiselta.

Molemmilla on paljon tehtävää. Mutta vain toinen kokee jatkuvaa kiirettä.

Miksi?

Koska kiire syntyy siitä, ettei työ ohjaudu oikein. Se ei ole tehtävien määrä, vaan niiden hallitsematon jakautuminen, joka tekee työstä hajanaista ja reaktiivista.

Jos suunta puuttuu, kiire täyttää tyhjän tilan. 

Miksi kiire ei katoa, vaikka tehtäviä saa pois listalta?

On helppo ajatella, että kiire on hallittavissa – että jos vain saisi rästit hoidettua ja kalenterin tyhjemmäksi, kiire helpottaisi.

Mutta mitä tapahtuu, kun saat jonkin ison projektin päätökseen tai pitkään roikkuneen tehtävän pois listalta?

Usein se tarkoittaa, että heti seuraavana päivänä tilalle on tullut jotain uutta. Kiire ei ole hävinnyt, se on vain saanut uuden muodon.

Tämä kertoo jotain tärkeää: kiire ei ole sidottu yksittäisiin tehtäviin, vaan siihen, miten työ ohjautuu. 

Jos työskentelee ilman selkeää suuntaa, kiire ei lopu koskaan – se vain muuttaa muotoaan.

Mitä jos kiire katoaisi itsestään?

Oletko koskaan kokenut hetkeä, jolloin työ sujui kuin itsestään? Kun tiesit täsmälleen, mitä olit tekemässä, ja tekeminen tuntui selkeältä ja mielekkäältä?

Näissä hetkissä kiire ei ollut läsnä – ei siksi, että työmäärä olisi vähentynyt, vaan siksi, että suunta oli kirkas.

Kiire ei ole asia, jota täytyy aktiivisesti hallita. Se on asia, joka katoaa, kun työ alkaa suuntautua oikein. 

Mitä tapahtuisi, jos kiirettä ei tarvitsisi enää yrittää hallita – vaan se yksinkertaisesti väistyisi?

Onko kiire merkki tehokkuudesta vai hallinnan puutteesta?

Moni uskoo, että kiire on merkki siitä, että tekee tärkeää työtä. Että jos on kiireinen, on kysytty, arvostettu ja merkityksellinen.

Mutta todellinen vaikuttavuus ei synny kiireestä – se syntyy selkeydestä.

Jos kiire syntyy siitä, että työ ohjautuu väärin, sen ratkaisu ei ole tehdä enemmän, vaan tehdä viisaammin. 

Ehkä tärkein kysymys ei olekaan:
"Miten ehdin tehdä kaiken?" 

Vaan:
"Mistä kiire oikeastaan syntyy – ja mitä tapahtuisi, jos se ei olisi enää osa arkeani?"