Mikä tulee sinulta helposti, voi olla juuri sitä, mitä käytät liian vähän

On vanha hyve pitää kynttilänsä vakan alla. Omista kyvyistä ei ole ollut tapana tehdä suurta numeroa, eikä varsinkaan sellaisista asioista, jotka tuntuvat itsestä aivan tavallisilta.

Tässä on työnteon kannalta yksi kummallinen seuraus. Saatamme etsiä käyttämättömiä voimavarojamme aivan väärästä suunnasta. Kuvittelemme, että niiden pitäisi olla jotakin vielä löytämätöntä, kehitettävää tai vaikeasti saavutettavaa. Todellisuudessa osa tärkeistä voimavaroistamme saattaa olla koko ajan näkyvissä.

Ne vain tuntuvat liian helpoilta.

Olen kuullut monta kertaa jonkun kuvaavan omaa vahvuuttaan suunnilleen näin: ”Eihän tuo nyt mitään erityistä ole. Minähän teen sen ihan luonnostani.”

Juuri tuossa kohdassa kannattaa pysähtyä.

Jos jokin tulee sinulta luontevasti, et joudu itse kokemaan sitä samalla tavalla kuin vierestä katsova. Sinulle se voi olla tavallinen tapa ajatella, huomata asioita, rakentaa luottamusta, nähdä kokonaisuuksia tai saada jokin hankala asia järjestykseen. Toiselle sama asia voi olla hyvin vaikea.

Helppous hämää

Olemme lisäksi oppineet suhtautumaan epäillen kaikkeen, mikä tuntuu työssä liian helpolta. Jos tuloksia syntyy ilman näkyvää ponnistelua, jokin meissä kysyy, voiko tämä olla oikeasti arvokasta. Työn pitäisi kai tuntua työltä.

Tästä syntyy omituinen asetelma. Saatamme käyttää paljon aikaa heikkouksiemme korjaamiseen ja samalla vähätellä juuri niitä kykyjä, joiden avulla saisimme aikaan parhaat tuloksemme.

Oman elementin tunnistamisessa tämä on minusta yksi kiinnostavimmista johtolangoista. Olet elementissäsi, kun teet asioita, joita oikeasti haluat tehdä, siellä missä voit olla parhaimmillasi. Työ voi silloin olla vaativaa ja silti tuntua hämmästyttävän luontevalta. Osaaminen, kokemus ja muut voimavarat pääsevät käyttöön ilman, että joudut koko ajan taistelemaan itseäsi vastaan.

Sellaisia hetkiä tunnistat varmaan omasta työstäsi. Olet saanut jotakin merkittävää valmiiksi ja huomaat jälkeenpäin, että työ vei sinut mukanaan. Jouduit ratkaisemaan vaikeita asioita, mutta tekeminen ei tuntunut raskaalta samalla tavalla kuin moni paljon pienempi tehtävä.

Tuossa kokemuksessa on kiinnostavampaa kuin pelkkä hyvä fiilis. Se kertoo jotakin siitä, miten voimavarasi pääsevät käyttöön.

Mitä käytät liian vähän?

Juuri paineessa tämä yhteys voi hämärtyä. Kun jokin alkaa mennä työssä huonosti, huomio kiinnittyy helposti siihen, mitä pitäisi korjata. Mitä en osaa? Missä olen liian heikko? Mitä minun pitäisi oppia tekemään paremmin?

Samalla voi jäädä kysymättä toinen, paljon hyödyllisempi kysymys: mitä sellaista osaan jo nyt, jota käytän aivan liian vähän?

Käyttämätön voimavara ei välttämättä ole uusi kyky, joka pitäisi kaivaa jostakin syvältä esiin. Se voi olla tuttu ominaisuus, jota et ole koskaan pitänyt kovin arvokkaana: tapa kuunnella, kyky tehdä monimutkaisesta yksinkertaista, herkkyys huomata tunnelma huoneessa, rohkeus kysyä kysymys jota muut kiertävät tai kyky nähdä yhteys kahden asian välillä ennen muita.

Tällaisten voimavarojen arvostaminen on vaikeaa juuri siksi, ettei niiden käyttäminen tunnu suurelta saavutukselta. Ne ovat olleet mukana niin pitkään, että niistä on tullut itselle tavallisia. Huomio hakeutuu helpommin siihen, mitä pitäisi vielä oppia tai kehittää, kuin siihen mikä jo toimii poikkeuksellisen hyvin.

Omien voimavarojen etsimisessä voikin olla hyödyllistä kääntää katse hetkeksi pois puutteista ja kehittämiskohteista. Mitkä asiat työssäsi tuntuvat niin luontevilta, ettet juuri edes ajattele niitä osaamisena? Missä muut näyttävät arvostavan jotakin sellaista, jota itse pidät itsestään selvänä? Ja missä huomaat saavasi hyvän tuloksen tavalla, joka ei vaadi sinulta jatkuvaa ponnistelua?

Juuri siellä voi olla jotakin, jota olet käyttänyt paljon vähemmän tietoisesti kuin olisi kannattanut. Käyttämättömien voimavarojen löytäminen ei aina tarkoita uuden löytämistä. Joskus kyse on siitä, että alkaa viimein nähdä arvon siinä, mikä on ollut koko ajan aivan nenän edessä.