Hyviä uutisia itsesi johtamisesta – Se on loppujen lopuksi yksinkertaista, vaikkei aina helppoa. Riittää, kun satsaat kolmeen asiaan.

Etätyössä korostuu tarve johtaa itseään entistä paremmin. Perinteisessä työkuviossa oman työn johtaminen on ulkoistettu yksilöltä esimiehelle. Nyt vastuu siirtyy takaisin yksilölle. Meidän on itse otettava vastuu oman työmme ohjaamisesta kohti haluttuja tuloksia.

Sinulle saatetaan eri puolilta tarjota hyvinkin laajoja ja monimutkaisia malleja itsensä johtamisesta. Pitkäaikainen toimintani valmentajana on opettanut minulle sen, ettei asioista kannata tehdä monimutkaisempia kuin mitä ne oikeasti ovat. 

Olen seurannut erityisen aikaansaavia ihmisiä suomalaisessa työelämässä yli kolme vuosikymmentä. Havaintojeni olen tiivistänyt yksinkertaiseen toimintamalliin. Riittää, kun satsaat kolmeen osa-alueeseen.

Keskittyminen olennaiseen

Haluat saada mahdollisimman hyviä tuloksia, mutta perinteisen tehokkuusajattelun sijaan sinun kannattaa satsata osumatarkkuuteen, että osaat keskittyä olennaiseen. Tehtäväsi eivät ole irrallisia vaan vaikuttavat toisiinsa. Yhdestä tehtävästä syntynyt tulos voi vaikuttaa eteenpäin useaan muuhun tehtävään. Tällaisissa verkostomaisissa riippuvuussuhteissa tarvitset kokonaisvaltaista ymmärrystä toiminnastasi löytääksesi olennaisimmat asiat. 

Sinun on priorisoitava ottaen huomioon niin käytettävissä olevia resursseja kuin haluttuja tuloksia. Onnistunut priorisointi vaatii selkeitä valintoja ja jatkuvaa seurantaa. Sopivalla seurannalla ja arvioinnilla saat tietää, mitä tuloksia ja vaikutuksia oikeasti syntyy ja mihin kannattaa satsata eteenpäin. 

Suunnan kirkastaminen

Perinteinen tavoiteasetanta on parhaat päivänsä nähnyt. Numeropohjaisten ja lähinnä järkeä puhuttelevien tavoitteiden sijaan kannattaa satsata tärisyttäviin tavoitteisiin. Tärisyttävä tavoite puhuttelee vahvoja tunteita eikä ole aina edes kovin tarkasti määritelty. Se osoittaa kuitenkin suunnan, mihin on kaikesta huolimatta vain mentävä. 

Tavoiteasetanta on vaikea laji, ja siksi on helpotus, että hyvin valitut fokusalueet voivat antaa sinulle tarvittavaa ohjausta. Toiminnan fokusalueet kertovat suunnasta ja niistä asioista, joihin aiot keskittyä, jotta pääset lähemmäksi tärisyttäviä tavoitteitasi. 

Voimavarojen käyttö 

Yksi asia on varma: sinullakin on käyttämättömiä voimavaroja! Kun pääset perehtymään valovoimasi osatekijöihin, tajuat, miten helposti pystyt valjastamaan lisää omaa potentiaaliasi. Tajuat myös, miten voit hyödyntää muiden ihmisten sellaisia vahvuustekijöitä, joita sinulla ei ole.

Meissä toimii ikään kuin kaksi vastakkaista voimaa. Noste pyrkii viemään meitä kohti haluttuja tuloksia, ja esteet pyrkivät pitämään meidät kiinni nykyisissä oloissa. Saat lisää voimavaroja käyttöösi, kun löydät omia nostetekijöitäsi ja vähennät esteitä. 

Lue TÄSTÄ, kun haluat tietää selkeästä tavasta keskittyä kolmeen osa-alueeseen jokapäiväisessä toiminnassasi.

 

Tilaa tästä Torfinnin blogi

Saat ilmaista oppia vaikuttavasta ajankäytöstä ja oman työn viisaasta johtamisesta aina ensimmäisten joukossa.

Tilaaminen ei sido sinua mihinkään ja voit milloin tahansa sanoa tilauksen irti.

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.