Joskus oman elementin huomaa vasta, kun jokin lakkaa toimimasta

Kun olemme elementissämme, teemme asioita, joita oikeasti haluamme tehdä, ja pääsemme käyttämään osaamistamme, kokemustamme ja muita voimavarojamme tavalla, joka tuntuu meille luontevalta. Vaativakin työ voi silloin sujua ilman jatkuvaa ponnistelun tunnetta. Joskus tämän huomaa kuitenkin vasta silloin, kun oma tapa tehdä työtä on ajautunut riittävän kauas siitä.

Muistan vielä elävästi hetken, josta oma muutokseni alkoi. Se oli elämäni synkimpiä vaiheita ja samalla jälkikäteen katsottuna yksi tärkeimmistä käännekohdista. Olin juuri käynyt pankissa nostamassa henkilökohtaisen lainan yhden miehen yritykseni pelastamiseksi konkurssilta. Kahden vuoden ajan toiminta oli ollut niin kiikun kaakun, etten ollut pystynyt nostamaan itselleni palkkaa. Taustalla painoi raskas tuotekehitysinvestointi, jonka takaisinmaksu näytti epätodennäköiseltä. Ilman lainaa yritykseni olisi ollut konkurssissa.

Häpeän tunne oli suuri, mutta vielä suurempi oli hämmennys. Miten näin oli voinut käydä juuri minulle? Tein ylipitkiä päiviä ja jaksamiseni oli koetuksella. Tuntui, ettei mikään auttanut eikä mikään riittänyt. Pahinta oli ehkä ilottomuus. Olin aina pitänyt työstäni ja nauttinut siitä, mutta nyt nauttiminen oli kaukana. Samalla tiesin jossakin sisimmässäni, että olin edelleen oikealla tiellä. Siinä oli ristiriita, jota en osannut selittää.

Ulkoapäin katsottuna tilanteeni näytti nimittäin aivan toiselta. Minut nähtiin ilmeisesti alani varsin kovana tekijänä. Ainakin sain toimeksiantoja hyvinkin maineikkailta tahoilta. Välillä fasilitoin professoriryhmien strategiaprosesseja, välillä työskentelin miljardiluokan organisaatioiden johtoryhmien kanssa sekä yksityisellä että julkisella puolella. Toimeksiannot tulivat pitkälti ilman erillistä myyntityötä ja maine oli kunnossa. Olin vuosien ajan auttanut organisaatioita kirkastamaan strategioitaan ja ennen kaikkea viemään niitä käytäntöön.

Tietoa minulta ei myöskään puuttunut. Kiinnostus henkilökohtaisiin työtapoihin oli kulkenut mukanani lähes koko työurani. Olin hankkinut aineistoja ja konsepteja eri puolilta maailmaa, osallistunut mitä erilaisimmille kursseille ja kirjoittanut itsekin useita kirjoja siitä, miten voidaan tehdä hyviä tuloksia pitkään ja samalla voida hyvin. Silti oman tietämiseni ja omien tulosteni välille oli syntynyt melkoinen kuilu. Se oli ensimmäinen tärkeä havainto: paljon voi tietää siitä, miten työtä kannattaa tehdä, ja silti itse toimia tavoilla, jotka eivät enää palvele omaa tilannetta.

Rankan jakson aikana aloin vähitellen huomata muitakin asioita. Yksi niistä oli se, kuinka vahvasti lähipiirin vaikeat tapahtumat olivat vaikuttaneet minuun. Työelämää ei voi irrottaa muusta elämästä, vaikka joskus yritämme niin tehdä. Meillä ei ole erillistä työminää, jonka voisi lähettää aamulla töihin muun ihmisen jäädessä kotiin. Kun jollakin elämänalueella tapahtuu jotakin merkittävää, vaikutukset kulkevat mukanamme myös työhön.

Toinen oivallukseni liittyi omaan joko–tai-ajatteluuni. Olin saanut päähäni, että kunnon muutos tarkoittaa vanhan jättämistä taakse ja rohkeaa hyppyä johonkin aivan uuteen. Ikään kuin vanha ja uusi eivät voisi olla olemassa samaan aikaan. Ongelmaa pahensi se, etten edes tiennyt, mitä tämän uuden pitäisi olla. Siinä oli varsin tehokas resepti jumiin.

Vapauttavaa oli tajuta, että elämässä on myös sekä–että-vaihtoehtoja. Kaikkea vanhaa ei tarvitse hylätä voidakseen muuttaa suuntaa. Vanhaa voi katsoa tarkemmin ja erottaa siitä sen, mikä edelleen toimii, siitä mikä ei enää palvele. Jotakin voi jatkaa ja vahvistaa, jotakin vähentää ja jotakin jättää kokonaan pois. Samalla voi ottaa mukaan uutta vähitellen. Oma historia ei ole taakka, josta pitää päästä eroon. Se voi olla juuri se maaperä, jolle seuraavan vaiheen rakentaa.

Omalla kohdallani ratkaisu alkoi löytyä paljon lähempää kuin olin kuvitellut. Aloin kiinnittää huomiota niihin tilanteisiin, joissa työ tuntui aivan erilaiselta. Sellaisen hetken tunnistaa ehkä itsekin: olet saanut merkittävän työn valmiiksi, tehtävä on ollut vaativa ja olet käyttänyt siinä paljon osaamistasi, mutta silti työ ei ole tuntunut jatkuvalta ponnistelulta. Olet ollut keskittynyt, kiinnostunut ja tavalla tai toisella hyvin omalla alueellasi. Saat paljon aikaan, mutta et koe joutuvasi koko ajan pakottamaan itseäsi eteenpäin.

Tällaista kokemusta aloin myöhemmin ajatella omassa elementissä toimimisena. Kyse ei ole siitä, että työ olisi aina helppoa tai että ihmisen pitäisi olla jatkuvasti innostunut. Olet elementissäsi, kun teet asioita, joita oikeasti haluat tehdä, siellä missä voit olla parhaimmillasi. Myös tavalla, jolla työskentelet, on suuri merkitys. Osaaminen ei vielä takaa sitä, että olet parhaimmillasi, jos käytät sitä ympäristössä tai tavoilla, jotka kuluttavat tarpeettomasti voimiasi.

Tässä kohtaa oma kokemukseni alkoi kääntyä päälaelleen. Olin pitkään yrittänyt ratkaista tilannettani kysymällä, mitä minun pitäisi tehdä enemmän, paremmin tai tehokkaammin. Vähitellen kiinnostavammaksi kysymykseksi tuli, missä olin jo parhaimmillani ja miksi olin ajautunut siitä niin kauas. Samalla aloin nähdä, kuinka paljon omaan työntekoon oli vuosien varrella kertynyt asioita, jotka eivät enää kuuluneet siihen, mitä todella halusin tehdä.

Vaikeuksia ei tarvitse romantisoida. Olisin mielelläni tehnyt monet näistä havainnoista aikaisemmin ja huomattavasti halvemmalla. Niillä on kuitenkin yksi hyödyllinen ominaisuus: ne tekevät näkyväksi asioita, jotka hyvinä aikoina voivat jäädä huomaamatta. Kun työ alkaa jatkuvasti hiertää, tulokset eivät vastaa panoksia tai tekemisestä katoaa ilo, jokin saattaa yrittää kertoa, ettei nykyinen tapa toimia enää sovi tilanteeseen.

Silloin ensimmäisen kysymyksen ei ehkä tarvitse olla, miten saisin itsestäni enemmän irti. Paljon kiinnostavampaa voi olla kysyä, missä ja milloin olen parhaimmillani, mitä silloin teen ja millä tavalla teen sen. Joskus vastaus johtaa suureen muutokseen, joskus yhden työtavan vähentämiseen tai jonkin pitkään itsestään selvänä pidetyn asian kyseenalaistamiseen.

Omalla kohdallani yksi asia muuttui pysyvästi. En enää ajattele, että arvokkaan työn pitäisi tuntua jatkuvasti vaikealta. Päinvastoin olen alkanut suhtautua uteliaasti juuri niihin hetkiin, jolloin vaativakin työ tuntuu hämmästyttävän luontevalta. Ne voivat kertoa jotakin olennaista siitä, missä oma osaaminen, kokemus ja muut voimavarat pääsevät todella oikeuksiinsa.

Ja joskus sellaisen asian näkemiseen tarvitaan ensin vaihe, jolloin mikään ei tunnu toimivan.

Tilaa tästä Torfinnin Havaintoja matkan varrelta

Saat ilmaista oppia vaikuttavasta ajankäytöstä ja kestävästä työnteosta aina ensimmäisten joukossa.

Tilaaminen ei sido sinua mihinkään ja voit milloin tahansa sanoa tilauksen irti.

Takaisin kirjoituksiin
Close

50% Complete