Kun oma elementti tuntuu liian helpolta (ja siksi vaikealta)

Moni pysähtyy jossain vaiheessa kysymään:

Mikä on se minun juttuni? Missä olen parhaimmillani ja millä tavalla haluan oikeasti tehdä työtäni? 

Vastaus ei välttämättä ole uusi pätevyys, koulutus tai suuri ulkoinen muutos. Se voi löytyä paljon lähempää.

Oma elementti alkaa hahmottua, kun tunnistamme tilanteita, joissa teemme asioita, joita oikeasti haluamme tehdä, ja pääsemme käyttämään osaamistamme, kokemustamme ja muita voimavarojamme tavalla, joka tuntuu meille luontevalta.

Juuri siinä piilee yksi kummallinen ongelma.

Se voi tuntua liian helpolta. 

Miksi ihmeessä ohitamme joskus juuri sen, missä olemme parhaimmillamme. Työssäni olen törmännyt erityisesti kolmeen syyhyn.

1. ”Ei se voi olla näin helppoa” – usko vaikeuden arvokkuuteen

Olemme kasvaneet kulttuurissa, jossa työn arvo on usein yhdistetty sen raskauteen.

”Ensin työ, sitten huvi.”
”Puske läpi harmaan kiven.”
”Hyvä tulee vaikeuksien kautta.”

Kun jokin työ alkaa tuntua vaivattomalta tai jopa nautittavalta, mieleen voi hiipiä epäilys: voiko tämä olla oikeaa työtä? Voiko näin todella syntyä merkittäviä tuloksia?

Olen kuullut monen vähättelevän juuri niitä asioita, joissa hän on erityisen hyvä:

”Mutta eihän tämä ole mikään taito. Tämähän tulee ihan itsestään.” 

Juuri siinä kannattaa olla tarkkana.

Se, että jokin tulee sinulta luontevasti, ei tee siitä vähäarvoista. Se voi kertoa siitä, että osaamisesi, kokemuksesi ja luontaiset tapasi toimia pääsevät siinä poikkeuksellisen hyvin oikeuksiinsa.

Vaativankaan työn ei tarvitse tuntua jatkuvalta ponnistelulta ollakseen arvokasta.

2. Vanha palaute voi opettaa pienentämään vahvuuksia

Toinen syy löytyy joskus siitä palautteesta, jota olemme vuosien varrella saaneet.

”Älä nyt ylpisty.”
”Koita olla vähän hillitympi.”
”Kaikki ei pyöri sinun ympärilläsi.”

Tällaiset viestit voivat olla hyväntahtoisia ja tilanteessaan täysin ymmärrettäviä. Silti niistä voi jäädä käsityksiä siitä, kuinka paljon omia vahvuuksiaan sopii näyttää, käyttää tai arvostaa.

Silloin juuri omien vahvuuksien varaan rakentaminen voi tuntua oudolta. On helpompi yrittää kehittää sitä, missä ei vielä ole hyvä, kuin ottaa vakavasti se, mikä jo sujuu.

Oman elementin tunnistaminen vaatii joskus myös luvan katsoa omia vahvuuksia ilman vähättelyä.

3. Yritys olla sellainen kuin hyvän ammattilaisen kuuluu olla

Kolmas syy liittyy käsityksiimme siitä, millainen meidän pitäisi olla.

Työelämä tarjoaa jatkuvasti malleja hyvästä asiantuntijasta, hyvästä esihenkilöstä, tehokkaasta työntekijästä ja menestyvästä ammattilaisesta. Niitä omaksuu helposti huomaamattaan.

Ongelma syntyy, jos alamme sovittaa itseämme malliin, joka ei oikeastaan sovi meille.

Silloin voi olla pätevä, tunnollinen ja aikaansaava ja silti huomata, että työ kuluttaa enemmän kuin sen pitäisi. Osa voimavaroista menee itse työn sijasta siihen, että yrittää toimia tavalla, jonka kuvittelee kuuluvan asiaan.

Kun tästä ihannekuvasta hellittää hieman, voi alkaa näkyä jotakin kiinnostavampaa: millaisissa tilanteissa ja millä tavoilla itse olen parhaimmillani? 

Elementtiä ei keksitä – se tunnistetaan

Oma elementti ei ole titteli, ammatti tai yksittäinen tehtävä. Eikä se ole jokin mystinen ominaisuus, jonka joko omistaa tai ei omista.

Olet elementissäsi, kun teet asioita, joita oikeasti haluat tehdä, siellä missä voit olla parhaimmillasi.

Siihen vaikuttaa myös tapa, jolla työskentelet. Et ole parhaimmillasi vain siksi, että osaat. Tärkeintä on, pääsevätkö kykysi, kokemuksesi ja muut voimavarasi työssä oikeuksiinsa.

Siksi oma elementti kannattaa ennen kaikkea tunnistaa.

Missä työ tuntuu luontevalta? Milloin huomaat saavasi paljon aikaan ilman jatkuvaa ponnistelun tunnetta? Millaisissa tilanteissa ajattelusi kirkastuu, energia riittää ja tekeminen tuntuu omalta?

Näitä havaintoja ei tarvitse heti selittää puhki. Jo niiden huomaaminen voi olla arvokasta.

Joskus toinen ihminen auttaa näkemään sen, mitä itse pitää itsestään selvänä

Omaa elementtiä voi olla yllättävän vaikea tunnistaa juuri siksi, että omat vahvuudet tuntuvat itselle tavallisilta. Mikä toiselle näyttää poikkeukselliselta, saattaa omasta mielestä olla vain: ”Minähän teen tämän näin.” 

Silloin keskustelu toisen ihmisen kanssa voi auttaa. Hän saattaa huomata toistuvan kuvion, pysähtyä sivulauseeseen tai kysyä asiasta, jonka itse olisi ohittanut itsestään selvänä.

Oman elementin tunnistamiseen ei kuitenkaan tarvita valmista vastausta eikä uutta ihannemallia.

Tarvitaan ennen kaikkea tarkkaavaisuutta sille, missä ja milloin olet parhaimmillasi.

Mitä etsit, ei välttämättä ole kokonaan uusi suunta.

Ehkä jotakin olennaista on jo näkyvissä, mutta olet pitänyt sitä liian helppona, liian tavallisena tai liian itsestään selvänä ottaaksesi sen vakavasti.

Ja juuri siksi siihen kannattaa katsoa uudestaan.