KULKIJA, KARTTA JA MAASTO – Oman työsi kulkija -ajattelun kulmakivet

Oman työsi kulkija -ajattelun perustana on kolme käsitettä. Niiden avulla voimme tarkastella, miksi työ toisinaan kulkee luontevasti ja toisinaan tuntuu jatkuvalta kamppailulta.

Olen saanut seurata työelämää yli neljäkymmentä vuotta. Sinä aikana työ on muuttunut enemmän kuin olisin urani alkuvaiheessa osannut kuvitella. Tietokoneet tulivat työpöydille, internet muutti tiedon saatavuuden, sähköposti toi viestit jatkuvasti ulottuville, älypuhelin työn taskuun ja etätyö työpaikan kotiin. Nyt tekoäly panee jälleen kerran miettimään, mitä työlle oikein tapahtuu.

Kaiken tämän muutoksen keskellä yksi asia on pysynyt hämmästyttävän sitkeänä. 

Ihmiset vaihtavat työpaikkaa, organisaatiota ja esihenkilöä, joskus jopa ammattia, mutta vanhat työtavat kulkevat mukana. Ne eivät jää edelliseen työpaikkaan pöydälle, vaikka kulkukortti ja työpuhelin sinne jäisivätkin. Uudessa tehtävässä jatkamme samalla tavalla kuin ennen: ahtaamme kalenterin täyteen, juoksemme palaverista toiseen, reagoimme heti pyyntöihin, pidämme tunnollisuutta suuressa arvossa ja yritämme selviytyä lisäämällä vauhtia.

Tätä ilmiötä olen ihmetellyt pitkään. Miksi työ muuttuu nopeammin kuin tapamme tehdä työtä? Miksi pystymme omaksumaan uuden järjestelmän, uuden organisaatiokaavion ja uuden tehtäväkuvan, mutta emme pysähdy yhtä helposti arvioimaan sitä, miten työmme teemme? 

Työtavat tuntuvat istuvan meissä niin kiinteästi, ettemme edes huomaa niiden olevan tapoja. Ne näyttäytyvät pikemminkin itsestäänselvyyksinä tai luonteenpiirteinä: tällainen minä olen, näin minä työskentelen ja näin työ kuuluu tehdä.

Olen alkanut hahmottaa työhön liittyviä asioita kolmen käsitteen kautta: kulkija, kartta ja maasto. Malli saattaa vaikuttaa epäilyttävän yksinkertaiselta suhteessa työelämän mutkikkuuteen. Ehkä juuri siksi siitä on ollut minulle hyötyä. Kun jokin työssä ei tunnu toimivan, näiden kolmen avulla voi tutkia, mistä oikeastaan on kysymys. 

Onko kulkija muuttunut, onko maasto muuttunut vai kuljetaanko edelleen kartalla, joka on piirretty aivan toisenlaisiin oloihin?

Tässä kirjoituksessa käsittelen asioita näiden otsikoiden kautta

•  Kulkija ei pysy paikallaan
•  Kartta, jota emme muistaneet piirtäneemme
•  Maasto ei kysy lupaa muuttua
•  Ratkaisevaa on se, mitä niiden välillä tapahtuu
•  Kun työ alkaa kulkea luontevammin
•  Karttaa on syytä katsoa välillä

 

Kulkija ei pysy paikallaan

Kulkija on ihminen, joka tekee työtä. Perinteinen sana työntekijä kertoo lähinnä hänen asemastaan suhteessa työhön ja organisaatioon, mutta kulkija tuo näkyviin enemmän. Hänellä on mukanaan osaamisensa ja kokemuksensa lisäksi sellaiset asiat kuin arvot, toiveet, luontaiset toimintatavat, voimavarat ja elämänkatsomus. Hänellä on käsitys siitä, mikä on tärkeää ja millaista jälkeä hän haluaa työllään saada aikaan. 

Hänellä on myös väsymyksensä, epäilyksensä ja joskus varsin rajallinen kärsivällisyytensä, vaikka näitä ei yleensä ole kirjattu toimenkuvaan.

Kulkija ei myöskään pysy samanlaisena vuodesta toiseen. Kokemus muuttaa häntä, samoin onnistumiset, pettymykset, ikääntyminen ja elämä työn ulkopuolella. Se, mikä tuntui sopivalta tavalta tehdä työtä kolmekymppisenä, ei välttämättä ole sitä viisikymppisenä tai seitsemänkymppisenä. Tavoitteet voivat muuttua, mutta niin voivat myös voimavarat ja käsitys siitä, mihin omat paukut kannattaa käyttää. 

Jos tätä muutosta ei tunnista, ihminen saattaa jatkaa pitkään sellaista toimintaa, jonka hän on jo sisimmässään halunnut jättää taakseen.

 

Kartta, jota emme muistaneet piirtäneemme

Kartta tarkoittaa käsityksiämme siitä, mitä työssä on tärkeää ja miten sitä kannattaa tehdä. Siihen kuuluvat toimintaperiaatteet, uskomukset, oletukset ja työtavat, joiden varassa arjessa toimimme. 

Osa kartasta on tietoinen ja helposti sanoitettavissa. Suuri osa on kuitenkin syntynyt huomaamatta vuosien varrella. Olemme seuranneet vanhempia, opettajia, esihenkilöitä ja työtovereita, tulkinneet työpaikan kirjoittamattomia sääntöjä ja oppineet päättelemään, mistä saa kiitosta ja mistä paheksuntaa.

Tämän vuoksi harva voi sanoa itse valinneensa työtapansa. Ne ovat pikemminkin kerrostuneita lainatavaroita. Yksi tapa on peräisin kotoa, toinen ensimmäiseltä työpaikalta ja kolmas kiireisestä elämänvaiheesta, jolloin oli vain pakko selvitä. Jokin tapa on voinut syntyä aivan järkevästä syystä, mutta syy on sittemmin poistunut ja tapa jäänyt. 

Työtavoilla näyttää olevan hyvä säilyvyys: ne kestävät helposti kauemmin kuin olosuhteet, joissa ne syntyivät.

Harva meistä on tietoisesti valinnut työtapansa. Ne ovat pikemminkin kerrostuneet matkan varrella. 

Kartta ei siis ole työn suunnitelma eikä tehtävälista. Se on syvemmällä vaikuttava käsitys työn tekemisestä. Jos karttaan kuuluu esimerkiksi ajatus, että hyvä työntekijä on aina tavoitettavissa, tämän ajatuksen seuraukset näkyvät herkästi kalenterissa, viestien määrässä ja palautumisen puutteessa. 

Jos taas karttaan kuuluu käsitys, että tärkeä työ vaatii rauhaa ja keskittymistä, ihminen tekee erilaisia ratkaisuja jo ennen kuin ensimmäinenkään tehtävä on merkitty kalenteriin. Kartta ohjaa toimintaa silloinkin, kun emme ajattele käyttävämme mitään karttaa.

 

Maasto ei kysy lupaa muuttua

Maasto on työn todellisuus sellaisena kuin se on juuri nyt. Siihen kuuluvat tehtävät, tavoitteet, asiakkaat, työtoverit, rakenteet, teknologia, johtaminen ja jatkuvasti muuttuvat olosuhteet. 

Myös elämäntilanne kuuluu maastoon, sillä työ ei tapahdu tyhjiössä. Saman työn tekeminen pienten lasten vanhempana, läheisestä huolehtivana tai muuten kuormittavassa elämäntilanteessa tapahtuu eri maastossa kuin aikana, jolloin muu elämä antaa työlle lähes rajattomasti tilaa.

Maasto on siitä hieman hankala kumppani, ettei se tavallisesti odota meidän valmistautuvan muutokseen. Organisaatio uudistuu, järjestelmät vaihtuvat, henkilöstö vähenee, asiakkaiden odotukset kasvavat ja työhön ilmaantuu uusia mahdollisuuksia ja keskeytyksiä.  

Toisinaan muutos on tervetullut, toisinaan ei, mutta molemmissa tapauksissa vanhalla kartalla voi tulla yllätyksiä vastaan. Joskus kartan merkitsemä tie on kasvanut umpeen. Joskus maastoon on ilmestynyt uusi reitti, jota kartassa ei vielä näy. Joskus taas kartta näyttää vakuuttavalta, mutta olemme yksinkertaisesti väärässä maastossa.

 

Ratkaisevaa on se, mitä niiden välillä tapahtuu

Kulkijan, kartan ja maaston tarkastelemisessa olennaisinta eivät lopulta ole kolme käsitettä erikseen vaan niiden väliset suhteet. Työn sujuminen ei riipu vain ihmisestä, vain hänen työtavoistaan tai vain työn olosuhteista. Vaikutus syntyy siitä, miten nämä kolme sopivat yhteen. 

Sama työ voi olla yhdelle luontevaa ja toiselle kuluttavaa. Sama työtapa voi toimia erinomaisesti yhdessä tehtävässä ja aiheuttaa jatkuvaa kitkaa toisessa. Sama ihminen voi kukoistaa yhdessä ympäristössä ja epäillä kykyjään toisessa, vaikka hänen osaamisensa ei ole kadonnut mihinkään.

Olemme tottuneet etsimään ongelmaa ensisijaisesti kulkijasta. Kun työ ei suju, ihminen yrittää tehostaa toimintaansa, parantaa ajankäytön hallintaansa, opetella priorisoimaan ja tulla entistä järjestelmällisemmäksi. 

Näistä kaikista voi olla hyötyä, mutta ne eivät ratkaise tilannetta, jos varsinainen ongelma on kartan ja maaston välissä. Nopeampi kulkeminen vanhentuneen kartan avulla ei yleensä paranna kulkua. Se auttaa lähinnä pääsemään nopeammin väärään paikkaan.

Kun kulkija ja maasto löytävät toisensa

Toisinaan kulkija ja maasto sopivat hyvin yhteen, vaikka kartta on vielä hahmottumaton. Ihminen toimii silloin tilanteen mukaan, käyttää tilannetajuaan ja löytää usein luontevan tavan edetä ilman tarkasti sanoitettuja periaatteita. Tämä voi toimia pitkäänkin, mutta muutosten keskellä pelkkä fiilispohjainen eteneminen saattaa alkaa kuormittaa. Kun omat toimintaperiaatteet eivät ole näkyvissä, on vaikeampi tietää, mitä kannattaa säilyttää ja mitä muuttaa.

Kun kulkija tuntee karttansa

Joskus taas kulkija ja kartta sopivat hyvin yhteen. Ihminen tuntee itsensä, tietää, mikä hänelle on tärkeää, ja on rakentanut itselleen toimivia työtapoja. Silti maasto ei anna niille kunnolla tilaa. Työ voi silloin tuntua jatkuvalta kompromissilta, vaikka omassa toiminnassa ei olisi varsinaisesti mitään vialla. Kysymys ei ole aina siitä, miten ihmisen pitäisi muuttua. Joskus on syytä kysyä, onko tämä ylipäätään maasto, jossa hän haluaa kulkea.

Kun kartta sopii maastoon mutta kulkija ei

Kolmas tavallinen tilanne syntyy, kun kartta ja maasto sopivat hyvin yhteen mutta kulkija jää ikään kuin niiden ulkopuolelle. Työn tavoitteet, rakenteet ja käytännöt voivat olla aivan järkeviä, ja silti ihminen ei koe työtä omakseen. Hän suoriutuu ehkä moitteettomasti, mutta joutuu käyttämään kohtuuttomasti energiaa mukautuakseen tapaan, joka ei sovi hänelle. Ulospäin kaikki saattaa näyttää hyvältä. Sisäpuolelta näkymä on toinen.

 

Kun työ alkaa kulkea luontevammin

Kun kulkija, kartta ja maasto sopivat kaikki yhteen, työ ei muutu välttämättä helpoksi eikä elämä ongelmattomaksi. Se alkaa kuitenkin kulkea luontevammin. Työn vaatimukset eivät katoa, mutta tarpeeton kitka vähenee. Energiaa ei kulu yhtä paljon siihen, että yrittää samanaikaisesti tehdä työtään ja taistella olosuhteita vastaan.

Ihminen tietää paremmin, mitä tavoittelee, tunnistaa käytettävissään olevat voimavarat ja osaa valita työtapoja, jotka palvelevat nykyistä tilannetta. Tätä tilannetta kutsun omassa elementissä olemiseksi. Sillä en tarkoita ylenpaltista jatkuvaa innostusta tai sellaista työtä, jossa kaikki sujuu vaivatta. 

Omassa elementissään ihminen saa tehdä haluamiaan asioita itselleen sopivassa maastossa, käyttää parhaita voimavarojaan ja toimia sellaisen kartan avulla, johon hän voi itse vaikuttaa. Hän ei joudu sopeutua ympäristöönsä, vaan on tietoisesti mukana muotoilemassa omaa tapaansa kulkea siinä.

Kulkijan, kartan ja maaston yhteyttä voi vahvistaa monella tavalla.

Oma strategia auttaa kulkijaa löytämään paremman yhteyden maastoon. Kun ihminen kirkastaa, mitä hän oikeastaan haluaa tehdä, missä hän haluaa toimia ja millaisia tuloksia ja vaikutuksia hän tavoittelee, hänen on helpompi tunnistaa, millainen maasto tukee tätä suuntaa.

Työtapojen tietoinen kehittäminen vahvistaa kulkijan ja kartan välistä yhteyttä. Mitä paremmin omat työtavat tukevat omia vahvuuksia, arvoja ja tavoitteita, sitä paremmin kartta alkaa palvella juuri tätä kulkijaa.

Säännölliset seurantapalaverit pitävät kartan ja maaston jatkuvassa vuoropuhelussa. Hyväkin kartta vanhenee, ellei sitä aika ajoin verrata työn todellisuuteen ja päivitetä muuttuneen maaston mukaiseksi.

Oman työsi kulkija -ajattelussa ei siis etsitä yleispätevää oikeaa tapaa tehdä työtä. Sellaisen löytyminen olisi toki kätevää, mutta epäilen, että sen etsijät ovat samoilla jäljillä kuin ikiliikkujan rakentajat. Olennaisempaa on tulla tietoiseksi siitä, miten itse kulkee, millaisen kartan mukaan toimii ja millaisessa maastossa yrittää päästä eteenpäin.

Kaikkea ei tarvitse vaihtaa. Olennaista on nähdä, mitä kannattaa jatkaa ja mitä on aika muuttaa. 

 

Karttaa on syytä katsoa välillä

Työelämässä puhutaan kyllästymiseen asti muutoksista ja tavallisesti huomio kohdistuu maastoon. Puhutaan uusista teknologioista, rakenteista, strategioista ja osaamisvaatimuksista. Vähemmälle huomiolle jää se, mitä muutos tekee kulkijalle ja milloin hänen karttansa olisi syytä ottaa pöydälle. 

Saatamme päivittää järjestelmät vuosittain ja työtapamme kerran työuran aikana, jos silloinkaan. Tähän nähden ei ole kovin yllättävää, että työ tuntuu toisinaan hankalammalta kuin sen tarvitsisi tuntua.

Kulkija, kartta ja maasto eivät tarjoa vastausta kaikkiin työhön liittyviin kysymyksiin. Ne tarjoavat kuitenkin tavan esittää muutama kysymys, jotka jäävät helposti kysymättä. 

Millaisessa maastossa todella kuljen? Millaista maastoa kohti haluan kulkea? Millainen kulkija olen nyt, en joskus aikaisemmin? Mitä kaikkea minulla on käytettävissä? Ja ennen kaikkea: vastaako käyttämäni kartta enää sekä minua että sitä todellisuutta, jossa työni teen?

Näistä kysymyksistä Oman työsi kulkija -ajattelu alkaa. Tarkoituksena ei ole piirtää kaikille samanlaista karttaa eikä osoittaa yhtä oikeaa reittiä. Tarkoituksena on auttaa näkemään oma työnsä hieman selvemmin ja tekemään tietoisempia valintoja siitä, miten haluaa kulkea. 

Kartta ei tule koskaan valmiiksi, eikä maasto pysy paikallaan. Kulkijakaan ei ole enää sama ihminen kuin matkan alussa. Suunnan tarkistaminen silloin tällöin ei ole merkki eksymisestä vaan järkevä tapa jatkaa matkaa.