Hyviä uutisia valmentavasta johtamisesta: Parisparrausohjelma voi olla yhtä hyödyllinen kuin yksilöcoachaus, mutta 80-90 % edullisempi.

Yksilöcoachaukselle löytyy edullinen vaihtoehto ja hyvä niin, koska pahinta, mitä voit vaativassa tilanteessa tehdä, on jättäytyä yksin.

Kun oma työ muuttuu yhä vaativammaksi, kasvaa myös tarve käsitellä vaikeita asioita luottamuksellisesti toisen ihmisen kanssa. Kaikkia asioita ei sovi puida tiimissä tai oman esimiehen tai alaisen kanssa. Henkilökohtaisen coachauksen suosio onkin viime vuosina noussut voimakkaasti.

Olet varmaan kokenut tilanteen, jossa olet ollut jumissa ajatustesi kanssa etkä ole päässyt eteenpäin. Jopa lyhyt juttutuokio toisen henkilön kanssa on saattanut tuoda kirkkautta odottamattomalla tavalla. 

Minusta jokainen ansaitsee vähintään yhden luottoparin. Kun luottamus toiseen henkilöön on syntynyt, voitte tasavertaisina nostaa toinen toistaan yhä parempiin suorituksiin. Aina välillä tulee mieleen, että parisparrauksessa mukana oleminen saisi olla jokaisen työtä tekevän perusoikeus.

* Parisparraus on tehokkain ja edullisin tapa saada coachausta

Valmentajatyössäni olen nähnyt niin paljon aikaansaavia työpareja, että ihmettelen miksi parisparrausta ei ole laajemmin käytössä. Parityö on kuin puuttuva rengas yksilötyön ja tiimityön välillä. Kun työskentelet parisi kanssa, olette niin paljon enemmän kuin osienne summa. Parivaljakolla on uskomaton potentiaali!

Parisparraus on 1-to-1-coahcausta edullisempi vaihtoehto. Luotettava pari voi monissa asioissa olla vähintään yhtä hyödyllinen kuin ulkopuolinen coach. Toisissa asioissa taas tarvitaan ulkopuolisen ammattilaisen ohjausta. Olen vuosien varrella sparrannut lukuisten organisaatioiden avainhenkilöitä yksilökohtaisesti, pareissa ja ryhmissä. Suurin hyöty suhteessa käytettyihin resursseihin on syntynyt parisparrausohjelmissa. 

* Ulkopuolinen valmentaja mukana vain joka kolmannella tai neljännellä tapaamisella

Parisparrausohjelmissa kollegaparit tapaavat säännöllisesti keskenään, useimmiten kerran viikossa tai joka toinen viikko. Noin kerran kuukaudessa tapaamme sitten parin kanssa niin, että me kolmistaan käymme keskeisiä asioita läpi. On ollut suorastaan häkellyttävää seurata, millaisia tuloksia näissä ohjelmissa voi syntyä. 

Ulkopuolista valmentajaa tarvitaan siten joka kolmannelle tai neljännelle istunnolle. Koska istunnoissa on mukana kaksi sparrattavaa yhdessä, se tarkoittaa, että kustannukset ulkopuolisen coachin käyttöön ovat vain 10–20 % verrattuna perinteisen yksilösparrauksen hintaan. Tai toisin päin ilmaistuna voidaan saada laadukasta sparrausta 6–8 henkilölle samaan hintaan.  

* Tarvitaan sparraustaitoja ja rakennetta

Valitettavasti kyseessä ei ole mikään automaatti, jossa järjestämällä pareja yhteen syntyisi itsestään haluttuja vaikutuksia. Olen nähnyt ja kuullut tapauksista, joissa on yritetty viedä parisparrausta läpi ilman rakennetta tai valmennusta. Tulokset jäävät alkuinnostuksen jälkeen hyvin laihoiksi. Sparraustaidot eivät ole synnynnäisiä eivätkä ne kehity meissä itsestään. 

Edellytys kollegasparrauksen toimivuuteen on, että kumpikin omaksuu keskeisiä taitoja. Parin omilla istunnoilla pitää myös olla rakennetta. Pelkät keskustelut voivat helpottaa akuuttien paineiden purussa, mutta eivät riitä toiminnan kehittämiseen.

Isommassa mittakaavassa parisparraus on myös oiva keino parantaa yhteistyötä eri organisaatio-osien välille. Siksi kannattaa valita pareja strategisesti; minkä organisaatioiden tai organisaation osien välillä halutaan saada tiiviimmät välit?

Parisparrauksen kolme tärkeintä menestystekijää ovat näin ollen

  • valmennusohjelma, jonka sisältö tukee harjoiteltavia sparraustaitoja
  • tapaamisilla on rakenne, joka auttaa viemään käsiteltäviä asioita eteenpäin
  • parit ovat vertaisia ja toimivat suunnilleen yhtä vaativissa tehtävissä.

Lue parisparrausohjelman käytännön toteutuksesta TÄSTÄ

 

Tilaa tästä Torfinnin blogi

Saat ilmaista oppia vaikuttavasta ajankäytöstä ja oman työn viisaasta johtamisesta aina ensimmäisten joukossa.

Tilaaminen ei sido sinua mihinkään ja voit milloin tahansa sanoa tilauksen irti.

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.