Vapauttavat työtavat

Suhtaudun kriittisesti sellaisiin kehittämisohjelmiin, joiden keskeinen ajatus on, että sinun on muututtava joksikin muuksi. Että et ole riittävän hyvä tällaisena, vaan on jokin ihannemalli, johon sinun on pyrittävä. Että nykyisen minäsi ja ihanneminäsi välillä on kuilu, joka sinun on kurottava umpeen määrätietoisella kehittämistyöllä.

Lähden valmennuksissani päinvastaisesta olettamuksesta: Olet jo! Älä yritä muuttaa itseäsi. Sen sijaan ajattelua ja toimintatapoja voi ja kannattaa muuttaa. 

Olemme kaikki omaksuneet ajattelu- ja toimintatapoja, jotka eivät ole enää kovin tarkoituksenmukaisia. Ne ovat joskus olleet toimivia, mutta ajat ja olosuhteet ovat muuttuneet ja sen kautta tapojen vaikutus heikentynyt. 

Päivitämme tietokoneidemme keskeisiä ohjelmia aina kun julkaistaan parempia versioita. Samalla tavalla kannattaa päivittää omia ajattelu- ja toimintatapoja. Satsaa erityisesti sellaisten tapojen päivittämiseen, jotka vapauttavat sinua stressistä ja turhista paineista, jotka vapauttavat aikaa ja energiaa tärkeisiin asioihin ja jotka vapauttavat käyttämätöntä potentiaaliasi. 

Vanhojen tapojen muuttaminen ja korvaaminen paremmilla ei suju automaattisesti ja itsestään. Muutosten onnistumisen varmistamiseksi tarvitset valmennuksen, joka tarjoaa 

Tuoreita ajatuksia – Sinun on tiedostettava ja kyseenalaistettava vakiintuneita käsityksiäsi ja uskomuksiasi liittyen muun muassa työntekoon, tehokkuuteen ja ajankäyttöön. Yllättävän paljon meillä on ajatusmalleja, jotka ovat peräisin teolliselta aikakaudelta, osa jopa agraariyhteiskunnasta. Tarvitset myös keskeistä tietoa ihmismielen toiminnasta ja aikaansaavien ihmisten tavoista. Erityisesti viimeisten 10–20 vuoden aikana on syntynyt suuri määrä uutta tietoa mielen ja aivojen toiminnasta.

Keventäviä menetelmiä – Kuormittuneessa tilassa on lähes mahdotonta tehdä muutoksia. Tilanteen keventämiseksi tarvitset menetelmiä esimerkiksi olennaisen löytämiseen, luovaan ongelmanratkaisuun sekä oman ajan ja energiatalouden hallintaan. Sen sijaan, että yrität tehdä enemmän ja kovemmin, kannattaa satsata siihen, että teet asioita fiksummin.

  • Selkeitä toimintamalleja – Toimintamme ja käyttäytymisemme takana on aina erilaisia malleja, joita toistamme. Olemme tavoillemme uskollisia. Tarvitset päivitettyjä versioita esimerkiksi siitä, millä tavoilla suunnittelet ja arvioit päivittäistä toimintaasi, miten priorisoit ja valitset tehtäviä tai miten kohtelet itseäsi.

Kun hankit tarvittavia tuoreita ajatuksia, keventäviä menetelmiä ja selkeitä toimintamalleja, onnistuu jopa sitkeiden tapojen muuttaminen. Vapaudut ja saat enemmän aikaiseksi entistä helpommalla. Ja voit tulla entistä enemmän siksi, mitä jo olet!

Lue lisää tästä

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.